lauantai 17. heinäkuuta 2010

F niinkuin Falafel









Joka iikka on varmasti hieman humaltuneena käynyt nauttimassa falafel-annoksen ratkiriemukkaan illan päätteeksi, nälkähän siinä riehuessa tulee.
Kysymys kuuluu, oletko koskaan nauttinut falafelia selvinpäin?

Tiesitkö edes, että se ei ole lihapulla?
Minä olen. Ei kun, minä tiedän, ja olen.
Selvinpäin. Eikä kun, olen nauttinut.


Falafel valmistetaan härkäpavuista (me kasvatamme niitä tänä kesänä itse) tai kikherneistä. Itse olen valmistanut falafelit kuivatuista kikherneistä. Jos falafelinhimo yllättää puun takaa, ei voi mitään.
Täytyy nimittäin olla kärsivällinen, herneiden liotus kestää kahdeksan tuntia. Siinä ajassa voi jo nälkä yllättää. Voit toki ennakoida hallitun himosi, ja laittaa herneet likoamaan jo edellisiltana.









Falafelin perusmausteita ovat persilja, sipuli ja suola, muita mausteita voi itse laittaa mielensä mukaan. Voi käyttää vaikkapa valkosipulia, chiliä, juustokuminaa, korianteria, esimerkiksi. Tässä ohjeessa on valkosipulia, persiljaa ja chiliä, korianteria ja juustokuminaa. Kokeilemalla saa mieleisensä makuista. Itse en juuri pidä juustokuminan mausta, jota usein käytetään esim. intialaisissa ruuissa, joten sitä tulee tähän ohjeeseen vain hieman.












Falafelia voi syödä pitaleivän kanssa, tai vaikka riisin/ohran, itse valitsen yleensä ohran, koska se on ekosti parempi. Tällä kertaa olen laiskempi, ja syön kera paahtoleivän. Lisäksi tzatzikia, salaattia ja harissa-tahnaa.



***






Tzatziki on iisibiisi:

Puolikas kurkku raastetaan ja valutetaan siivilässä ihan rauhassa.
Samoin maustamaton jugurtti(n. 2 dl), suodatinpussi tai vauvan harsokangasrätti on hyvä siivilä tähän. Jugurttia voi valuttaa vaikka tunninkin, että saa liiat nesteet pois. Silppua sipulinvarsi. Sekoita nämä kaksi valutettua asiaa, sipulinvarsi, teelusikallinen vielä sitruunamehua, rouhitaan mustapippuria, suolaa sopiva ripaus, hunajaakin voi laittaa ihan vähän. Olen käyttänyt maustamatonta soijajugurttia tähän, sopii tosi hyvin, sisältää näköjään nykyään hieman sokeria tuo jugurtti, joten ei tarvitse hunajaa tms. siihen lisätä. Jääkaappiin maustumaan hetkeksi.








***






Salaattiin voit leikata pieneksi silpuksi vaikkapa sipulia, tomaattia, kurkkua,jää(vuori)salaattia.


***







Harissa on tulinen tahna, punaisista aineksista.

Minun versio on enemmän kastikemainen lisäämäni öljyn vuoksi. Kastakaamme kastikkeen ja tahnan sekoituksen siis vaikkapa tahnikkeeksi. Öljy pidentää säilyvyyttä, jääkaapissa pari vkoa pitäisi säilyä purkissa. Tätä tahniketta voi käyttää mihin tahansa minne haluaa vähän potkua, on melko tulista. Voi käyttää tacoihin, sipsien ja nachojen ja kasvisten dippaukseen.
Tähän
spessuharissatahnikkeeseen laitetaan:

punainen paprika
2 punaista chiliä
2 valkosipulin kynttä
paseerattua tomaattia 1 dl
1 tl korianterin siemeniä
1 tl juustokuminaa
mustapippurirouhetta hieman
suolaa n. 1 tl
oliiviöljyä n. 1/2 dl


Pehmennä halkaistuja/paloiteltuja chilejä kiehuvassa vedessä n. 5 min.
Tiristele pannulla/kattilassa korianteri ja juustokumina sekä valkosipuli, lisää paloiteltu paprika ja pehmenneet chilit, anna pehmentyä hetki. Laita tehosekoilulaitteiseen tai kulhoon kaikki ainekset, paitsi oliiviöljy, suola ja pippuri. Tehovispaa heidät tahnamaiseksi. Lisää oliiviöljyä hiljalleen niin että tahna näyttää hyvältä, lopuksi suola ja pippuri, maun mukaan. Maistele välillä. Kun olet tyytyväinen, olet tyytyväinen. Olet varmasti.








***






Falafel:
(n. 20 kpl)

2 dl kuivattuja kikherneitä
1 tl juustokuminaa
1 tl korianterinsiemeniä
1/4-1/3 pätkä punaisesta chilistä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1/2 tl leivinjauhetta
mustapippuria
suolaa
puolikas kasvisliemiluomukuutio
persiljaa nippu
speltti/vehnäjauhoja muutama rkl


Kikherneitä liota 8 tuntia tai yön yli runsaassa vedessä, turpoavat 3-kertaisiksi, joten 2 dl=6 dl. Huuhtele ja ota tehosekovispilä jolla murskaat ne tahnamaiseksi karkeaksi mössöksi, vettä voi lisäillä välillä varovasti. Muodosta näin sopiva taikina, vähän kuin lihapullataikinan koostumus. Lisää kaikki mausteet, silputtu sipuli, valkosipulisilppu, pieneksi paloiteltu chilipätkä sekä persiljasilppu, murenna kasvisliemikuutio myös joukkoon. Tehovatkaa vielä hetki. Anna vetäytyä kannen alla peitettynä n. puoli tuntia.
EDIT:kiinteämmän koostumuksen saamiseksi, lisää taikinaan speltti(tai vehnä)jauhoja muutamia ruokalusikallisia!





Falafelit yleensä uppopaistetaan eli friteerataan. Ne voi myös tehdä uunissa pellillä, mutta mielestäni paras tapa on paistaa valurautapannulla miedolla lämmöllä, hyvin varovasti käännellen, runsaassa voissa. Kun kuori on rapea ja sisältö pehmeä, he ovat valmiit, ihan vain sinua varten. Aivan herrrrrkkua näiden lisukkeiden kanssa!












Ai hitto että on hyvää. Aikaa siihen meni melkein monta päivää. Miten ihmeessä tätä kutsutaan pikaruuaksi?! Varmaankin siksi että se häviää lautaselta niin äkkiä. Ehti nimittäin tulla niin kova nälkä.

1 kommentti:

Lilja kirjoitti...

Moi! Falafelit on ihan tosi hyviä. Eikö ookkin?